Virikkeellistäminen, osa 2: Virikejako

Virikkeellistämisessä tärkeää on tehdä kokonaisvaltainen virikesuunnitelma, joka kattaa osaltansa eläimen niin fyysiset kuin myös henkiset tarpeet ja auttaa varmistamaan parhaan mahdollisen elämän laadun. Lue lisää Virikkeelistäminen, osa 1

Kirjoitusta muokattu 7.7.2021.

Virikejako

Yleisesti virikkeet jaetaan viiteen eri kategoriaan, jotka linkittyvät toisiinsa vahvasti, mutta eivät korvaa toisiaan. 

Virikekategoriat: ruokinta, elinympäristö, aistit, kognitiiviset virikkeet sekä sosiaaliset virikkeet.

Virikejako auttaa virikesuunnitelman teossa.  

1. Ruokinta

Oikeaoppiseen ruokailuun kuuluu paljon muutakin kuin vain terveellinen ruoka ja eläimillä on luontainen tarve tehdä töitä ruokansa eteen. On huomattu, että monet yksilöt jopa valitsevat mieluummin haasteellisen ruokailun kuin kupista nokan eteen kannetun sapuskan. Tätä kutsutaan englanninkielessä termillä contrafreeloading, jolle ei oikein ole hyvää suomennosta tarjolla, mutta tarkoittaa siis vastakohtaa (=contra) siipeilylle/vapaamatkustukselle (=freeloading).

Itse ruokin hoidokkini/lemmikkini hyvin harvoin kupista tai ainakaan vain tietyssä paikassa, koska se on kaukana luonnollisesta ruokailusta ja tylsää. Vaihtoehtoja eri lajeille löytyy todella paljon joko tee-se-itse-malleja tai kaupasta ostettuja ruokintalaitteita. Katso täältä minun koiran ruokintasuosikkini

Joillain lajeilla ruokinnassa tulee ottaa huomioon myös tarve kätkeä ruokaa pahan päivän varalle ja kannustaa eläintä myös näiden kätköjen hyödyntämiseen.

TÄRKEÄÄ: Suomen laissa on kielletty selkärankaisten syöttäminen elävänä toiselle eläimelle             Hyvä näin, koska tämä on ehdottomasti saaliseläimen hyvinvoinnin kannalta väärin ja muutenkin kaikin puolin tarpeetonta normaaleissa olosuhteissa (poikkeukset on mainittu laissakin).

Mielestäni eläinsuojelulakia tulisi tässäkin kohtaa päivittää, koska nykytietämyksemme monista selkärangattomista vähintäänkin kyseenalaistaa myös niiden käytön tälläiseen tarkoitukseen.

2. Elinympäristö  

Keskityn tässä osiossa puhumaan pääsääntöisesti lemmikeistä, mutta elinympäristöä suunniteltaessa samat säännöt pätevät kaikkiin eläimiin. 

Virikkeellisen elinympäristön pitäisi mahdollistaa laji/rotutyypillinen käyttäytyminen. Tilan kuuluisi tarjota mahdollisuuksia valintoihin ja motivoida eläintä aktivoitumaan laji/rotu tyypillisesti (yksilön huomioiden).

Iso tila itsessään ei takaa parasta mahdollista hyvinvointia eläimelle, vaan tärkeää on se, mitä tila pitää sisällään. 

Lemmikkimme ovat pakotettuja elämään ympäristössä, joka on suunniteltu meitä ihmisiä varten ja elinympäristöä suunniteltaessa onkin hyvä tutkia kriittisin silmin omaa kotia lemmikin vinkkelistä.  

Kannattaa miettiä kysymyksiä kuten: 

Kannustaako ympäristö lajityypilliseen käyttäytymiseen/ onko siihen hyvä tila? Onko piilo-, ja lepopaikkoja tarjolla useita ja erilaisia, jotta yksilö pystyy valitsemaan tarpeeseensa sopivan? Onko eläimillä mahdollisuus vältellä toisiaan ilman resurssipulaa? Onko mahdollisuus valita viileämpi tai lämpimämpi paikka tarpeiden mukaan? Onko eläin yöaktiivinen ja miten tämä huomioidaan muiden nukkuessa? Annetaanko yöaktiiviselle eläimelle rauha päiväsaikaan? Kuinka paljon kontrollia eläimellä on elinympäristöönsä? 

Esimerkki: Yksi suoja/pesä ei luo virikkeellistä elinympäristöä, vaan lukeutuu hyvinvoinnin kannalta niin kutsuttuihin "must have"-juttuihin, mutta mahdollisuus valita useammasta suojapaikasta se paras kyseiseen hetkeen onkin jo virikkeellistä. Vielä virikkeellisempää joillekin eläimille on mahdollisuus rakentaa pesä tai muokata pesäänsä/ suojaansa esim. tarjolla olevilla pesämateriaaleilla. Lue tapaus karhun talvipesä.

TOTEUTUS: Elinympäristön sisustus kannattaa suunnitella alusta alkaen siten, että sitä voi muunnella helposti ja pysyvien sisustuselementtien lisäksi on hyvä olla säilössä muitakin vaihtoehtoja, joita sitten kierrätettään mielenkiinnon ylläpitämiseksi (samoin kuin leluissa). 

Myös muille virikkeille kannattaa suunnitella eri paikkoja valmiiksi, jotta niiden toteutus kävisi näppärästi omien arkirutiinien lomassa. Tälläisiin virikkeellistämisen esivalmisteluihin kuuluvat esimerkiksi koukkuruuvien sekä tasopidikkeiden kiinnittäminen jne.

 Tämän lisäksi voi pitää yhden huoneen vain satunaisena "puuhamaana". Meillä sauna on toiminut niin kissan kuin pupujenkin puuhaparkkina ja myös vaatekaappeja käydään tutkimassa kissan kanssa erikseen, mikä herättelee tutkimisintoa. 

Pidäthän mielessä, että pienikin muutos voi joillekin yksilöille olla tosi iso juttu ja stressata niitä, joten laji-, ja yksilötuntemus ovat tarpeen. Jos et ole varma, niin aloita pienestä ja muista AINA eläimen omaehtoisuus..

ÄLÄ PAKOTA ELÄINTÄ PITÄMÄÄN HAUSKAA SINUN EHDOILLASI.

3. Aistit

Näkö, haju, kuulo, tunto ja maku ovat meille ihmisille tuttuja aisteja. Kuitenkin riippuu lajista ja yksilöstä, miten eläin aistii ympäristöään ja mitkä aistit ylipäänsä ovat käytössä tai miten paljon niihin painotetaan. 

Monet lajit ovatkin vieneet aistit aivan uusiin ulottuvuuksiin, eli omaavat meihin ihmisiin verrattuna superaistit ja/tai aistivat muuten ympäristöään eri tavoin kuin me ihmiset ja tämä tulee huomioida myös virikkeellistämisessä, esim. elinympäristöä suunniteltaessa ja tarjoamalla ns. lisähaasteita aisteille. 

4. Kognitiiviset haasteet

Tähän kategoriaan kuuluu esimerkiksi erilaiset aivojumpat, kuten älypelit, kouluttaminen sekä uusien paikkojen ja esineiden tutkiminen.

5. Sosiaaliset virikkeet

Eläinten sosiaalinen käyttäytyminen on erittäin kiehtova aihe ja voisinkin puhua siitä vaikka kuinka kauan, mutta nyt yritän pysyä virikkeellistämisessä.

Mitä kuuluu eläinten sosiaaliseen käyttäytymiseen ja miten hyödyntää ja huomioida se virikkeellistämisessä? Tärkeintä tässäkin on tuntea kyseinen laji sekä yksilöt.

"SUHDETOIMINTAA" LAJIRAJAT RIKKOEN: Lajin sisäisen kanssakäymisen lisäksi tähän kategoriaan kuuluu myös esimerkiksi hoitajan ja hoidokin suhde sekä muut eri lajien väliset suhteet ja rinnakkaiselo...   

ELÄINMAAILMAN SOMETUSTA: Eläimet kommunikoivat eri tavoin eikä siihen välttämättä tarvita fyysistä kontaktia tai edes näköyhteyttä.  

Elekielen lisäksi eläimet jakavat tietoa mm. hajumerkein, äänin sekä tekemällä visuaalisia merkkejä elinympäristöönsä, kuten puita raapimalla...Eläinmaailman sometusta. 

Tämä sosiaalinen tarve kuuluisi ottaa huomioon virikkeellistämisessä tarjoamalla useita sallittuja mahdollisuuksia lajityypilliseen merkkailuun ja muuhun kommunikointiin myös yksineläjille. 

Merkkailuintoa sekä esim. lauman sosiaalista käyttäytymistä voidaan herätellä äänillä sekä lisäämällä elinympäristöön eri hajuja (mm. yrttejä, hajuvesiä ja toisten eläinten pehkuja), kunhan varmistetaan ettei kyseinen stimulantti ole vaarallista eläimelle tai aiheuta esim. liiallista turhautumista tai paniikkia.  

Hajuilla voidaan myös ohjata merkkailuintoa sallittuun paikkaan ei-toivotun sijaan.

Jos innostuit ja kaipaat apua virikesuunnitelman teossa tai haluat ehkä vain kehitellä yhdessä uusia ideoita, niin ota yhteyttä ja käy myös kurkkaamassa koulutus/kurssitarjonta eri eläinlajeille täältä.

Hanna Havurinne, Mix-Nix

Alkuperäinen teksti kirjoitettu 17.10.2019