Ilmoittautumisehdot

YLEISTÄ

Omistaja on vastuussa omasta koirastaan ja omasta toiminnastaan
Omistaja tai muu koiran kanssa kurssilla olija on vastuussa itse oman koiran käyttäytymisestä. Mikäli koira karkaa toisen koiran tai ihmisen luo ja aiheuttaa toiminnallaan jonkinlaista vahinkoa , ei kouluttaja/yritys ole vastuussa vaikka auttaakin tilanteessa parhaansa mukaan.

Omistaja siis on vastuussa omasta koirastaan, sen käyttäytymisestä ja tekemisistä sekä liikkeiden sopivuudesta itselleen tai koiralleen, vaikka näissäkin toki kouluttaja ohjaa parhaansa mukaan.

Kurssille tai yksityistunnille saa osallistua vain terveen koiran kanssa. Koiralla on oltava voimassaolevat rokotukset (poikkeuksena nuoret pennut) . Rokotustodistukset on esitettävä pyydettäessä.

Kaikkien kursseille ja tapahtumiin osallistuvan koirien tulee olla asianmukaisesti sisä- ja ulkoloishäädettyjä.

Korona: Kipeänä/flunssaisena ei saa tunneille tulla, joten omistajan sairastuttua, ilmoitetaan asiasta välittömästi yhteystiedoista löytyvään puhelinnumeroon (kts. perumiskäytäntö)

Mix-Nix:                                                                                                                                                                                           -pidättää oikeuden muuttaa kurssin aikataulua.                                                                                                                          - ilmoittaa aina muutoksista asiakkaalle. 

Asiakas voi perua osallistumisensa, jos minun tekemät aikataulumuutokset tekevät osallistumisen mahdottomaksi. Yksittäisistä peruuntuneista tunneista järjestetään korvaustunti, joka sovitaan tilanteen mukaan.

ILMOITTAUTUMINEN

Ryhmäkursseille, tunneille ja tapahtumiin ilmoittaudutaan kotisivujen "ota yhteyttä" lomakkeella TAI tekstiviestillä ilmoittamalla nimesi, puhelinnumerosi, sähköpostiosoitteesi, eläimen nimi ja rotu sekä kurssi/tapahtuma, johon haluat osallistua. Huom. Ilmoittautuessasi hyväksyt ilmoittautumisehdot sekä tietosuojakäytännön.  

Ilmoittautuminen kurssille on sitova. Kurssille ilmoittautuessasi saat varausvahvistuksen sähköpostiisi. Kurssit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja jos kurssi on jo täynnä, on asiakkaalla mahdollisuus varata jonopaikka peruutusten varalta.

JONOON ILMOITTAUTUMINEN ei ole sitova. Mikäli saat paikan jonon kautta, mutta et halua ottaa paikkaa vastaan, ilmoitathan siitä meille heti. Tällöin voimme tarjota paikkaa seuraavana jonossa olevalle. Jos olet ilmoittautunut sekä jonoon että myöhemmin järjestettävälle kurssille, ja saat kurssipaikan jonon kautta, muistathan perua toisen kurssi-ilmoittautumisen, jos jonopaikan saamisen vuoksi et aio osallistua sille.

LASKU

Lasku kurssista lähetetään sähköpostitse ennen kurssin alkua. Kurssilasku tulee maksaa laskun eräpäivään mennessä. Yksilöohjaus laskutetaan jälkikäteen toteutuneiden tuntien mukaisesti. 

Mikäli kurssilaskua ei makseta eräpäivään mennessä, osallistumisoikeus kurssille raukeaa, ja kurssipaikka annetaan toiselle koirakolle.

Erääntyneestä laskusta lähetämme maksumuistutuksen. Jos lasku jätetään maksamatta muistutuksista huolimatta, siirrämme laskun perintään. 

Laskutuspalvelun tarjoaa OP Kevytyrittäjä (Pivo Wallet Oy, joka on osa OP Ryhmää). Laskuun liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä minuun sähköpostitse. 

KURSSIN PERUMISKÄYTÄNNÖT

Ilmoittautuminen on sitova, mutta sairaustapauksissa tehdään poikkeus. Jos koira tai omistaja sairastuu, niin voimme neuvotella korvaavista tunneista tai lääkärin/eläinlääkärin todistusta vastaan palauttaa kurssi/tapahtumamaksun tilillesi vähennettynä 10 euroa käsittelykuluista. 

Laita peruutusviesti puhelimitse ennen kurssin/tunnin alkua, jotta se tulee nopeasti perille. Liitä viestiin nimesi, puhelinnumerosi, sähköpostiosoitteesi, koirasi nimi, sekä kurssi/tapahtuma, jota peruutus koskee. Tämän jälkeen saat peruutusvahvistuksen puhelimitse, mutta myös sähköpostiin.

Kurssia ei voi perua jättämällä laskun maksamatta.

Jos tunti peruuntuu ohjaajan sairastumisen vuoksi, niin korvaustunti mahdollisuus järjestetään ja jos koko kurssi joudutaan siirtämään, niin asiakkaalla on oikeus saada rahat takaisin mikäli uusi ajankohta ei heille sovi.

MUUTA

Mix-Nix pitää itsellään oikeudet muutoksiin kurssien aikatauluissa, sisällöissä sekä koulutuspaikoissa.

Treeneissä keskitytään harjoitteluun, eli ethän päästä koiraasi toisten koirien luokse.

Jos koirasi käyttäytyy aggressiivisesti muita koiria tai ihmisiä kohtaan, sovi ryhmäkurssille osallistumisesta erikseen. Agressiivisesti käyttäytyvä koirat, jotka eivät ole ohjaajan hallinnassa tai epäasiallisesti käyttäytyvä ohjaaja voidaan poistaa kursseilta ja maksuja kursseista ei hyvitetä.

Ei flunssaisena tunneille. Suojataan toisiamme etenkin näin pandemian aikana.

Kurssille tai yksityistunnille saa osallistua vain terveen koiran kanssa. Koiralla on oltava voimassaolevat rokotukset. Rokotustodistukset on esitettävä pyydettäessä. Pentukurssit ovat poikkeus tähän sääntöön, eli myös rokottamaton pentu voi osallistua kursseille omistajan tiedostaessa mahdolliset riskit.

Kaikkien kursseille ja tapahtumiin osallistuvan koirien tulee olla asianmukaisesti sisä- ja ulkoloishäädettyjä.

Sairaan koiran varoajat: Tarkista eläinlääkäriltä milloin on turvallista jatkaa koulutustunneilla (tartuntariski ja yksilön vointi).

Kouluttajalla on myös oikeus keskeyttää koirakon treenaaminen, mikäli epäilee koiran hyvinvoinnin ja terveyden olevan vaarassa tai koulutuksesta olevan sille haittaa. Tässä tilanteessa korvaava koulutus sovitaan yksilöllisesti.

Juoksuinen narttu saa osallistua kaikille kursseille sekä tapahtumiin ainoastaan juoksuhousujen kanssa.